|
|
Tänne Nina kirjoittelee kuulumisiaan sekä ratsastuksia aina kun ehtii ja jaksaa :)
| Nimi: Nina |
25.06.2013 20:34 |
Valmennus
Tänään minulla olisi iltavuoro, eli lähtisin kuudelta töihin. Sain nukkua aika pitkään, sillä hevoset olivat laitumella. Heräsin pirteänä ja ulkona paistoi ihanasti aurinko. Tein runsaan aamupalan jotta jaksaisin ja avasin tietokoneen. Olin ilmoittautunut Wilmalla suureen luokkaan kenttäratsastuksessa ja nyt pitäisi treenata. Koulu ja esteet sujuvat jo, mutta maastossa meillä olisi vielä hiottavaa. Soitin siis valmentajallemme, Sarille joka sanoi että aamupäivästä olisi aikaa, jo tänään! Laitoin ratsastusvaatteet ylleni ja painelin talliin.
Puhdistin karsinat hyvin ja laitoin hevosille aamukaurat ja heinät karsinaan. Wilma sai feed mixiä, raching prixiä, vita-e liosta, keitettyä ohraa ja magnesium jauhetta. Kamu sai tavallisen annoksen, mutta lisään vita-b liosta. Hain hevoset laitumelta talliin syömään ja laitoin varustehuoneessa Wilman maastoeste varusteet valmiiksi. Tammalle laittaisin estesatulan, vaaleanpunaisen estehuovan, meksikolaiset suitset, oliivikuolaimen, rintaremmin martingaalilla, jännesuojat taka- ja etujalkoihin, bootsit sekä vaaleanpunaisen korvahupun. Letitin tamman harjan ja hännän ja harjasin Wilman hienoksi. Kello oli kymmenen ja menin liikuttamaan Kamun.
Ori sai tänään juosta irtona kentällä. Se laukkaili innoissaan ja pystytin sille ristikon. Sitä se hyppäsi mielellään. Juoksutin sitä molempiin suuntiin ja Kamu näytti komean ravinsa. Se liikkui kuten isänsä. Kehuin Kamua ja korotin estettä pystyksi. Kamu ei epäröinyt hetkeäkään vaan hyppäsi komeasti. Nappasin sen suitsista kiinni ja kiinnitin narun kuolaimiin ja menin taluttelemaan varsaa metsikköön. Kamu seurasi nätisti vierelläni ja kehuin sitä. Kamu oli kova liikkumaan eikä sitä enää pidätellyt mikään. Palasimme tallille ja vein orin omaan karsinaansa ja riisuin suitset. Harjasin Kamun ja puhdistin kaviot. Annoin sille porkkanan ja menin varustamaan Wilman.
Wilma katseli korvat hörössä kun talutin sen ulos. Ja ai että tammani olikin vaan upea! Kiristin myön ja nousin satulaan. Menin lämmittelemään Wilmaa kentälle. Wilma liikkui vetreästi kuten aina. Laukkasin ja hyppäsin muutaman kerran esteen. Samassa punainen auto kaarsi pihaan, se oli Sari.
Vaihdoimme muutaman sanasen ja Sari pyysi minua ratsastamaan kentällä. Hän sanoi että Wilma liikkui upeasti ja kertoi pari vinkkiä ratsastukseen. Sitten lähdimme lähellä sijaitsevalle maastoesteradalle.
Wilma tepasteli kärsimättömänä kun Sari opasti minua hyppäämään 100cm tukkiesteen.
Sitten pääsimmekin matkaan. Wilma eteni raippaassa tempossa korvat hörössä kohti estettä. Pidin sen pään ylhäällä. Esteelle tullessa hidastin hiukan vauhtia ja hyppäsimme. Wilma ei epäröinyt hetkeäkään vaan hyppäsi hienosti. Ravasin Sarin luokse. Hän kehui hyppyämme, mutta alastulossa oli parantamisen varaa. Hyppäsimme muutamia kertoja tukkiesteen ja etenimme banketille. Banketista Wilma ei tykännyt yhtään, se epäröi hypätä. Sari neuvoi meitä hyvin täsmällisesti. Hyppäsimmekin muutamat kerrat hyvin, vaikka Wilma olikin kankea. Pian se vetryi ja hyppääminen onnistui täydellisesti. Kehuin hevosta ja hyppäsimme myös Sarin ohjastuksella portaat ylös ja alas. Wilmalla oli potkua takapäässä ja se hyppelehti kevyesti. Kävelimme seuraavalle esteelle joka olikin vesieste
Jatkoa seuraa ;) |
|
| Nimi: Nina |
25.06.2013 09:42 |
Maneesilla
Kun pääsin töistä kotiin, alkoi satamaan. Olin ajatellut treenata koulua Wilmalla, mutta ei tuollaisessa sateessa voisi treenata. Menin sisälle ja avasin tietokoneen. Niinpä keksin että voisin naapuriin ratsastuskoulun maneesiin. Soitin siis ratsasuksen opettajalle ja se sopi mainiosti. Kävin nopeasti tallissa heittämässä Wilmalle ja Kamulle päiväheinät ja menin tupaan tekemään ruokaa. Tein perunamuusia ja lihapullia, niistä jäi vielä huomisellekkin. Kello näytti neljää ja vaihdoin pikaisesti ratsastushousut ja hupparin päälle ja painelin talliin.
Tallissa Wilma hörisi iloisesti. Kerroin sille että menisimme maneesille. Varustehuoneesta hain Wilman kouluratsastuskamppeet käytävälle sekä kuljetusvarusteet. Menin ulos ja peruutin auton trailerin eteen ja kiinnitin sen auton vetokoukkuun. Hain traileriin purua ja heinää verkkoon. Sen jälkeen kannoin Wilman varusteet autoon, otin myös vesisangon ja porkkanoita. Juoksin talliin, sillä sade oli yltynyt.
Talutin Wilman käytävälle ja harjasin sen ja puhdistin kaviot. Wilma katseli korvat hörössä, sillä se oli jo huomannut karsinansa ikkunasta trailerin. Kiinnitin kuljetussuojat Wilman jalkoihin ja laitoin sen häntäänkin suojan. Laitoin riimunarun riimuun kiinni ja heitin sen vielä kaulalle. Kamu saisi mennä laitumelle. Kiinnitin varsan naruun ja talutin sen ulos. Kamu piti sateesta ja se vähän hyppelehtikin innoissaan. Laitumelle päästyään se hetken revitteli, ennenkuin rauhoittui syömään. Suljin laitumen portin ja laitoin sähkön päälle. Tallissa hain vielä omat ratsastusvarusteet autoon ja talutin Wilman ulos.
Wilma katseli innoissaan traileria. Se kävili heti suoraan traileriin ja alkoi syödä heinää verkosta. Kiinnitin tamman huolella ja kävin sulkemassa takapuomin ja sillan. Hyppäsin autoon ja käynnistin sen ja matkamme alkoi kohti maneesiin.
Ratsastuskoululle oli kuusi kilometriä. Se sujui hyvin nopeasti. Wilma oli koko matkan rauhallisesti trailerissa. Tallin pihaan päästyän sammutin auton ja ja nousin ylös. Ensiksi kannoin varusteet talliin jonne ratsastuksen opettaja oli luvannut että pääsisimme varustamaan hevosen. Vein varusteet pesukarsinalle jos joku sattuisi menemään hevosen kanssa ohitse. Menin ottamaan Wilman trailerista alas, ulkona satoi yhä. Avasin takasillan ja puomin ja hyppäsin irrottamaan tamman. Wilma peruutti nätisti ulos ja hirnahti kovaäännisesti pihassa. Talutin sen reippaasti takaisin talliin jossa muut hevoset hörisivät sille innokkaasti. Wilma tanssahteli hiukan. Kiinnitin sen pesupaikalle.
Irrotin kuljetussuojat ja laitoin ne sivuun. Harjasin Wilman huolellisesti vielä ja puhdistin kaviot. Tein sille pienen letin harjaan johonka laitoin vaaleanpunaisen pienen rusetin. Satuloin Wilman ja laitoin sille kankisuitset, tänään treenattaisiin sitten kunnolla! Tamma ei saisi luistaa töistä. Käärin Wilmalle vielä lilat pintelit jalkoihin ja laitoin itselleni ratsastussaappaat, kypärän, hanskat ja otin varuukseni kouluraipan mukaan. Irrotin Wilman ja talutin sen reippaasti maneesiin.
Maneesissa oli toinen ratsukko, mutta minua se ei haitannut. Talutin Wilman keskelle, ja se katsoi toista hevosta niin että oli kompastua. Kiristin satulavyön ja laskin jalustimet ja nousin ratsaille. Annoin Wilman ensiksi kävellä pitkin ohjin molempiin suuntiin uran sisäpuolella. Vähitellen aloin kokoamaan sitä ja verryttelin sitä. Wilma taipui hyvin ja oli kuulolla kokoajan. Kehuin tammaa ja ratsastin pitkät sivut harjoitusravia. Tamma kuunteli minua täydellisesti. Otin myös ravista pysäytyksiä molempiin suuntiin ja ratsastin kiemurauraa. Kun toinne ratsukko lähti, Wilma hätäili eikä se pystynyt keskittyä. Hetken ratsastimme maneesissa yksin. Kokosin ravia lähes piaffiin ja tein tempon lisäyksiä. Wilmassa oli ruutia takapäässä. Annoin sen kävellä hetken.
Pian maneesiin tuli toinen ratsukko. Myös arabialainen. Kokosin ohjat ja ratsastin takaosakäännöksiä. Wilma ei keskittynyt ja herättelin sitä laukalla. Tamma laukkasi reippaasti eteenpäin. Päädyssä tein ympyrän ja laukkasin sitten pitkän sivun hyvin koottuna. Wilma oli hyvin avuillani ja se korskui ja vaahtosi. Siirsin sen istunnalla käyntiin ja kokeilin takaosakäännösta uudelleen. Tällä kertaa se sujui hyvin. Myös etuosakäännökset sujuivat ongelmitta. Ratsastin harjoitusravissa pohkeenväistöä molempiin suuntiin. Kehuin Wilmaa ja ratsastin sen oikeaan laukkaan. Wilma nosti laukan hyvin, ja laukkasi tasaisesti. Ratsastin jälleen ympyrän ja kokosin pitkällä sivulla. Wilma polki hyvin alleen. Vaihdoin suunntaa ja annoin laukanvaihdoavut. Wilma ymmärsi heti. Toinen ratsastaja katsoi meitä suu auki. Wilma liikkui täydellisesti! Laukkasin myös oikeaan kierrokseen ja tein laukkalisäyksen. Tamma meinasi lähteä viemään, se vähän innostui. Annoin Wilman kävellä hetkisen uran sisäpuolella. Vilkaisin maneesin kelloa, olimme treenanneet yli tunnin.
Wilma pärski ja venytti kaulaansa. Kokosin pian ohjat ja treenasimme vielä laukanvaihtoja. Wilma nosti laukan hyvin. Käänsin sen kokorataleikkaalle ja teimme joka neljännellä askeleella laukanvaihdon. Wilma meinasi mennä sekaisin, mutta pidin sen ajan tasalla. Päädyssä se säpsi jotain, joten näpäytin sitä raipalla pohkeen taakse. Wilma kokosi itsensä ja Teimme vielä kerran laukanvaihdot. Wilma pärski tyytyväisenä. Laukanvaihdot sujuivat kuin vettä vaan. Ratsastin vielä ravissa avo- ja sulkutaivutuksia. Wilma asettui hyvin ja liikkui kevyesti molempiin suuntiin. Kehuin sitä ja taputin kaulalle. Laukassa menin vielä pohkeenväistöä ja Wilma liikkui hienosti. Kehuin sitä ja annoin pitkät ohjat. Löysäsin satulasta käsin vyötä yhdellä reiällä. Kävelimme yli kymmenenminuutin loppukäynnit maneesissa.
Kun Wilma oli hengähtänyt, käänsin sen kaartoon ja laskeuduin satulasta. Nostin jalustimet ja löysäsin vyötä vielä. Talutin Wilman maneesista talliin. Tallissa väsynyt Wilma ei jaksanut kiinnostua muista hevosista, kiinnitin sen pesuboksiin ja riisuin varusteet. Huuhdoin kuolaimet ja niputin suitset. Wilmalle oli tehnyt hyvää kova treeni. Käärin pintelit sen jaloista ja käärin ne hoitolaukkuun. Huuhtelin Wilmaa hiukan vedellä, satulan kohta, jalat, kaula, nivuset. Sammutin hanan ja kuivasin hevosen ja harjasin sen. Puhdistin kaviot ja laitoin jalkoihin teholinimenttiä. Syötin Wilmalle porkkanoita ja hevonen rouskutti niitä tyytyväisenä. Tarjosin sille vettä ja tamma joi vain puolet. Kannoin varusteet takaisin autoon ja otin itseltäni kypärän, hanskat ja saappaat pois. Ulkona sade oli hiukan laantunut. Irrotin Wilman pesuboksista ja talutin sen ulos.
Wilma asteli kiltisti traileriin ja alkoi taas syödä heinää. Kiinnitin sen huolellisesti ja suljin takapuomin ja sillan. Hyppäsin autoon ja ajoimme takaisin kotiin.
Kotona parkkasin auton ja avasin takasillan ja puomin. Kello oli seitsemän. Irrotin Wilman ja talutin sen trailerista. Kehuin hevosta ja talutin sen talliin. Tallissa irrotin kuljetussuojat ja vein hevosen Kamun seuraksi laitumelle, hetkeksiä. Wilma juoksi laitumella muutaman metrin, ennenkuin alkoi syödä. Purkasin autosta tavarat talliin ja siivosin trailerin. Suljin takasillan ja peruutin autolla trailerin omalle paikalleen tallin viereen. Irrotin trailerin autosta ja ajoin auton edemmäs. Menin talliin ja siivosin karsinat ja laitoin karsinoihin hevosille iltaruuat. Wilma sai keitettyä maisintähkää, magnesium´jauhetta, feed mixiä ja vita-b liosta. Sekoitin mössön ja kaadoin sen Wilman ruokakippoon. Kamu sai hiukan vähemmän ruokaa, kauraa ja kivennäistä, sillä se oli ollut laitumella kauan. Lakaisin tallin käytävän huolella, järjesin tavarat varustehuoneeseen ja hain hevoset sisälle. Wilma ja Kamu alkoivat ahneesti syödä iltaruokiaan. Sammutin valot ja lukitsin tallin ovet ja menin sisälle.
Olin kuoleman väsynyt. Vaihdoin vaatteet, lämmitin itselleni hiukan perunamuusia ja lihapullia ja kävin suihkussa. Huomenna olisin jälleen ratsastusta. Kuivasin hiukseni ja kävin nopeasti tietokoneella. Sammutin valot ja menin kuoleman väsyneenä nukkumaan.
Loppu |
|
| Nimi: Nina |
24.06.2013 23:13 |
Estetreeniä
Heräsin kuudelta. Minun piti mennä heti aamusta töihin. Kävin pikaisessa suihkussa, laitoin hiukset ja meikkasin. Laitoin pikaisen aamiaisen, ruisleipää ja kurkkua sekä kahvia. Puin päälleni ja menin talliin ruokkimaan hevoset. Ulkona oli kaunis kesäaamu. Aurinko nousikin jo puiden takaa. Wilma ja Kamu hörisivät kun avasin tallin oven. Wilmalle annoin raching prixiä, feed mixiä ja vita-e uutetta. Kamu sai tavallista kauraa ja kivennäistä. Hevosten syödessä aamukaurojaan, täysin kottikärryt heinällä ja vein kaksi kekoa heinää tarhaan. Täytin tarhan juomasangon ja vein Wilman ja Kamun ulos. Otin molemmilta riimut pois päästä ettei sattuisi vahinkoja. Napsautin sähkön vielä paimeneen ja lähdin töihin.
Töistä palatessa olin rättiväsynyt. Ulkona oli 23 astetta lämmintä ja hevoset odottelivat jo portilla. Siivosin karsinat ja tarkistin että juoma-automaateista tulee vettä. Hain molempien karsinoihin päiväheinät ja hain hevoset sisään. Kamu seurasi nätisti, ei hyppinyt yhtään. Ori oli jo oppinut talon tavoille. Wilma saisi tänään kunnon estetreenin, mutta vasta myöhemmin, sillä ulkona oli liian kuuma.
Palasin takaisin sisälle. Söin pikaisen välipalan ja istahdin tietokoneelle. Ilmoitin Wilman moniin estekilpailuihin ja yhtiin kenttäkisoihin. Löysin ilmoituksen suloisesta koirasta ja minun oli pakko hankkia koira itselleni tupaan kaveriksi. Laitoin asian korvan taakse ja menin päiväunille.
Herättyäni kello oli kuusi. Vaihdoin ratsastusvaatteet ylle ja nappasin omenan mukaani. Tallissa tervehdin Wilmaa ja otin sen käytävälle. Kamu oppisi jo olemaan tallissa yksin. Harjasin Wilman huolella ja puhdistin kaviot. Laitoin vaaleanpunaiset suojat hevoselle ja varustin sen estekamppeilla. Laitoin Wilmalle vielä riimun suitsien päälle ja menin kokoamaan kentälle esteitä. Rakensin yhten 100cm okserin ja 110cm pystyn. Laitoin vielä kolme maapuomia kentälle ja menin hakemaan Wilman.
Kiristäessäni satulavyötä Wilma steppaili. Sillä oli virtaa loman jälkeen. Nousin satulaan ja aloin heti verryttelemään tammaa käynnissä. Wilma huitoi ötököitä hännällään ja tukeutui kuolaimeen hienosti. Ravasin kevyttä ravia molempiin suuntiin ja Wilma oli hyvin kuulolla. Tein muutamat tempon lisäykset ja Wilma pidensi askeltaan hyvin. Se ei ollut ihan skarppina siirtymisissä, mutta eiköhän sen kuntoa saada kohennettua kisoihin. Maapuomeilla tamma nosteli jalkojaan hyvin ylös eikä kolautellua. Päädyssä nostin käynnistä muutaman kerran laukat. Wilma laukkasi tasaisesti ja korskui. Se ei polkenut ahkerasti takajaloillaan joten laukkasin suoralla hiukan lujempaa. Kun olin saanut heräteltyä Wilmaa tähän päivään aloitin hyppäämisen.
Wilma pärski kun ohjasin sen vasemmassa laukassa pystylle. Tein toistuvia pidätteitä ja esteellä myötäsin ja annoin pohkeita. Wilma lähti hyppyyn liian aikaisin, mutta ylitimme esteen hyvin. Siirsin Wilman raviin ja hyppäsin toisesta suunnasta. Nostin oikean laukan ja ohjasin tamman jälleen pystylle. Tälläkertaa ajoitus oli kunnossa ja ylitimme esteen mallikkaasti. Kehuin Wilmaa ja annoin sen laukata esteen jälkeen pitkään. Kävelin hetken molempiin suuntiin. Hyppäsin pari kertaa okserin ja Wilma venytti itseään esteellä tiikerin lailla. Olin ylpeä tamman kunnosta vaikka se oli ollutkin lomalla. Ratsastin kevyttä ravia ja paljon ympyröitä ja voltteja molempiin suuntiin, sillä Wilma tuntui olevan hiukan tukossa.
Muutamalla kerralla tein itselleni oikein tehtävän: vasen laukka, okserille, okserin jälkeen raviin, maapuomit, maapuomien jälkeen käyntiin, oikea laukka, pysty, laukanvaihto, okseri. Wilma toimi oikein näppärästi ja totteli apujani herkeämättä. Kehuin tammaa ja ratsastin loppuravit. Annoin Wilmalle pitempää ohjaa ja se sai kevyessä ravissa venytellä molempiin suuntiin. Loppukäynnit kävimme lähimaastossa. Wilma oli pirteä ja pärski. Olin tyytyväinen tämän päivän ratsastukseen. Tallipihassa laskeuduin ratsailta ja löysäsin vyötä. Talutin Wilman talliin missa Kamu jo odottelikin.
Riisuin Wilmalta varusteet ja viilensin sitä pesukarsinassa. Tamma nautti levosta. Kylmäsin tamman jalat rankan treenin jälkeen ja laitoin sille linimenttiä. Tarjosin hevoselle porkkanoita ja Wilma rouskutti ne tyytyväisenä. Talutin Wilman takaisin karsinaansa ja hoidon Kamun. Harjasin sen ja puhdistin kaviot. Puin varsalle suitset ja menin taluttamaan sitä kentälle.
Kamu katseli innoissaan esteitä. Taluttelin sitä kentällä ja harjoittelimme pysäytyksiä ja juoksuttamista. Kamu juoksi vierelläni hyvin. Näyttelyissä ei olisi mitään ongelmaa. Kokeilin peruuttamista. Kamu ei sitä oikein vielä tajunnut, mutta peruutti onnistuneesti pari askelta. Talutin sen puomien ylitse ja välitse muutamia kertoja käynnissä ja ravissa. Kävelytin sitä hetken ennenkuin vein takaisin talliin. Kun molemmat hevoset olivat liikkuneet. Päätin viedä ne yöksi ulos. Vein tarhaan kaksi suurta kasaa heinää ja täytin juoma sangot puhtaalla vedellä. Annoin Wilmalle tällä kertaa keitettyä ohraa ja melassia sekä magnesium jauhetta sinne sekaan. Tamma söi sen hyvällä ruokahalulla. Kamu sai normaalin ruoka-annoksen. Kun Wilma ja Kamu oli syönyt, talutin ne tarhaan ja otin riimut pois päästä. Suljin portin ja laitoin riimut ja narut tolppaan ja laitoin sähkön päälle. Menin siivoamaan karsinat ja laitoin heinät ja rehut kuppeihin valmiiksi jotta aamulla saisin vain ottaa hevoset sisälle ennen töihin lähtöä. Lakaisin käytävän ja sammutin valot ja menin kotiin.
Tuvassa tein itselleni mehukkaan iltapalan. En ollutkaan tänään syönyt kunnolla. Kello oli pian kahdeksan. Paistoin itselleni munakokkelia ja tein mehukkaita voileipiä. Join tuoretta appelsiini mehua ja menin sohvalle katsomaan televisiota. Itseasiassa täällä olikin aika yksinäistä, minun pitäisi hommata se koira! syötyäni ja katsottuani televisiota, laitoin tiskit ja pesin hampaat. Sammutin valot ja menin nukkumaan.
Loppu! |
|
| Nimi: Nina |
10.06.2013 09:56 |
Kuulumisia
Wilma on pärjännyt kilpailuissa varsomisen jälkeen hyvin. Kamu varsa onkasvanut hurjasti ja on viimeaikoina oppinut karkaamaan tarhasta. Poika on oies vekkuli eikä hae turvaa niin paljon enää Wilmasta. Kamua on totuteltu jo suitsiin ja jalkojen nosteluun. Harjailu sitä kutittaa ja taluttaesa se meinaa hyppiä pystyyn. Ajattelin syksyllä seuravan kerran astutaa Wilman jollain komealla oriilla. Kamun peruskoulutan ennenkuin myyn.
-Nina |
|
| Nimi: Nina |
15.05.2013 20:30 |
Warsa
Olin menossa aamulla tekemään aamutallia ennenkuin lähdin töihin. Menin talliin Wilman karsinan ohitse ja tervehdin tammaa normaalisti. Menin hakemaan rehuja ja Wilma alkoi hörisemään hirveästi. Kävin antamassa kaurat ja huomasin suloisen varsan huterilla jaloilla Wilman vieressä! Hellin Wilmaa kun se söi ja annoin varsan tutustua minuun ja haistella. Wilma ei ollut moksiskaan. Vein Wilmalle vielä heinää karsinaan ja soitin eläinlääkärin.
Eläinlääkäri sanoi varsan syntyneen jo yöllä ja se oli terve. Wilma pääsi siis ulos vauvansa kanssa. Varsa tottui riimuun, eikä ollut moksiskaan. Ulkona se sitten kirmaili pitkine jalkoineen ja Wilma ravasi iloisesti perässä. Vein Wilmalle paljon heinää ja sankoon vettä. Olin paljon myöhässä töistä kun pääsin lähtemään.
Kotiin tullessani kello olikin jo kuusi. Wilma hirnui varsansa perään. Oripoika hyppelehti kun seurasi emäänsä talliin. Tallissa Wilma hirnui kun varsa jäi käytävälle nuuhkimaan esineitä. Pian varsa tulikin karsinaan. Otin riimut kummaltakin pois ja hain niille hiukan heinää. Illalla nimenarvoituksen jälkeen kävin ruokkimassa Wilman. Varsan nimeksi tulisi Wildwire Cream Boy. Tuttujen kesken Kamu! :)
-Nina |
|
|
|